Uutiset, lehdistötiedotteet ja asiakastiedotteet.

Uutiset

Polar-Pinguine
12/2/2016
Pohjoisnavalle olisi vain lyhyt harppaus. Mutta suomalaisella seikkailijalla Patrick ”Pata” Degermanilla on mielessään paljon kaukaisempi määränpää seuraavalle tutkimusmatkalleen, nimittäin etelänapa. Mukana hänellä ovat tuolloin lumikelkat, jotka DACHSER Finland Air & Sea Logistics kuljettaa Oulusta Kapkaupunkiin.
Entrepreneur-of-the-year
11/28/2016
Konsultointi- ja tilintarkastusyritys EY (Ernst & Young) on palkinnut menestyneitä yrittäjiä Vuoden yrittäjä -palkinnolla (EY Entrepreneur of the Year) jo 20. kerran. Dachserin pääjohtaja Bernhard Simon oli yksi palkituista. Palkinto annetaan yrittäjyydestä, innovoinnista ja henkilökohtaisesta omistautumisesta. Hän vastaanotti perheyrityksille suunnatun palkinnon Berliinissä 18. marraskuuta.
Idea2Net-Montgolfier-ballons
11/11/2016
Unelma lentämisestä on lähes yhtä vanha kuin ihmiskunta. Insinööritaidon nerot ovat luoneet lukuisia malleja ja koneita, mutta ne ovat olleet joko käyttökelvottomia, unohdettu tai niitä on edelleen kehitetty vasta vuosien kuluttua. Kesti vuosisatoja ennen kuin visioista tuli lähellekään totta, ja keksintö, jonka ei pitänyt olla edes mahdollinen, on tänään todellisuutta: lentokone.
Vietnam-Bitexco-Financial-Tower
10/10/2016
DACHSER pysyy kasvun tiellä Aasian ja Tyynenmeren alueella avaamalla uuden toimipisteen Vietnamissa sekä muuttamalla uusiin tiloihin Hong Kongissa ja Mumbaissa.
Pedersen-aurora-borealis
8/30/2016
Managing Director DACHSER Nordic, Finn Skovbo Pedersen vastaa Tanskan, Norjan ja Ruotsin liiketoiminnoista. Keskustelimme hänen kanssaan logistiikan yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista Skandinavian alueella, hänen kokemuksistaan täysperävaunuyhdistelmistä sekä siitä, miksi kestävä toimintatapa on liiketoiminnassa niin tärkeä.
Scholz-shipment-sectional-view
7/28/2016
Jos satuit ajamaan valtatiellä Coesfeldin ja Wilhelmshavenin välillä jonain neljästä yöstä viime maaliskuussa, olisit hämmästynyt nähdessäsi mikä tukki tien. Yhdeksän valtavaa, salaperäistä rengasta, jokainen lähes seitsemän metrin levyinen—joita DACHSER oli kuljettamassa erikoiskuljetuksena JadeWeserPortiin Wilhelmshaveniin. Renkaat olivat autoklaavin osia, jotka olivat pitkän, Kiinaan suuntautuvan matkansa ensimmäisellä osuudella.
Sea-container-historic
7/28/2016
Merikontit rantautuivat Saksan rantamille 50 vuotta sitten. Innovaatio, jolla tulisi olemaan valtava ja pysyvä vaikutus, herätti logistiikka-alassa pelonsekaista kunnioitusta. Nähtyään standardisoidut teräslaatikot Thomas Simon sai uraauurtavan idean.
Bratislava-castle
5/24/2016
Slovakian kansantalous on yksi Euroopan dynaamisimmista. Erityisesti autoteollisuus toimii vahvana talousajurina. Vuonna 2015 slovakialaisilta tuotantolinjoilta valmistui ensimmäistä kertaa yli miljoona autoa. Roman Stoličný, Managing Director European Logistics, DACHSER Slovakia, kertoo ajan olevan otollinen innovatiivisille logistiikkaosaajille.
5/4/2016
DACHSER Finland Air & Sea Logistics Oy teetti jälleen maaliskuussa asiakastyytyväisyyskyselyn yhteistyössä riippumattoman tutkimusyrityksen kanssa.
Detlev-Duve
11/5/2015
sanoo Detlev Duve, Country Manager DACHSER South Africa, puhuttaessa muutoksista ja logistisista haasteista, uudistuvan energian ja autoteollisuuden kasvusta sekä täysin integroitujen logistiikkapalvelujen tarpeesta.
Dachser-Air-freight-gateway
10/5/2015
Globaali logistiikkayritys DACHSER aloittaa uuden lentorahtipalvelun yhdistäen maailmanlaajuisen verkostonsa Latinalaiseen Amerikkaan Miamissa, Floridassa sijaitsevan gatewayn kautta.
spoga-gafa
7/30/2015
DACHSER DIY-Logistics spoga+gafa 2015-messuilla, halli 6.1, osasto D001
Malaysia, Südafrika
4/17/2015
DACHSER Finland Air & Sea Logistics Oy teetti maaliskuussa yhteistyössä Cresense Oy:n kanssa asiakastyytyväisyyskyselyn. Verkkokyselyyn vastasi 34 % kyselykutsun saaneista.
Transunion
4/17/2015
Olemme ylpeitä voidessamme kertoa, että kolmena peräkkäisenä vuotena saamamme AAA®-luottoluokituksen lisäksi kuulumme nyt myös Dun & Bradstreetin kansainvälisesti tunnettuun, parhaaseen mahdolliseen riski- ja luottoluokkaan 1.
Finland
10/1/2014
Yhdestä Suomen johtavista lento- ja merihuolinnan logistiikkaosaajista, Oy Waco Logistics Finlandista tulee osa kansainvälistä DACHSER-brandia.Yrityksen nimi vaihtuu DACHSER Finland Air & Sea Logistics Oy:ksi 1.10.2014.
Image Award 2014
2/18/2014
Yritys saavuttaa kärkisijat huolinta- ja kappaletavararahtipalvelujen, elintarvike- ja kulutustavaralogistiikan sekä kansainvälisten lento- ja merirahtipalvelujen kategorioissa.
Copyright © 2017 DACHSER SE. All rights reserved.
http://www.dachser.com/fi/fi/News_320.htm

Uutiskirjeen tilaaminen

newsletter-registrierung-eletter
DACHSERin uutiskirjeen avulla saat neljästä kuuteen kertaa vuodessa kätevästi uutisia ja ilmoituksia DACHSERin ja logistiikka-alan kannalta merkittävistä asioista.

Tilaa uutiskirje