Uutiset, lehdistötiedotteet ja asiakastiedotteet.

4/4/2019
DACHSER on salibandyn MM2020-kisojen kumppani

DACHSER on Suomen nopeimmin kasvavan ja kehittyvän joukkueurheilulaji salibandyn miesten MM2020-kisojen yksi pääyhteistyökumppaneista. MM-kisat pelataan Helsingissä joulukuussa 2020, mutta tavoitteellinen kumppanimatka alkaa jo vuonna 2019.
Helsingin MM 2020-kisoista Suomi lähtee tavoittelemaan historiallista kolmatta perättäistä maailmanmestaruutta. Kuvassa suomalaisten kultajuhlintaa Prahasta joulukuulta 2018. Kuva: Salibandyliitto

”Yhteistyössä yhdistyy kaksi hienoa kasvutarinaa, jossa arvomaailmat ja toimintaympäristöt kohtaavat. Logistiikka ja salibandy edustavat vastuullista joukkuepeliä ja koskettavat monien ihmisten elämää”, sanoo Kalle Siik, Sales Manager European Logistics DACHSER Finland.

Salibandyn MM-kisat tulevat olemaan vuoden 2020 suurin kansainvälinen huippu-urheilutapahtuma Suomessa. Kisoihin osallistuu 16 maata ja kisojen katsojatavoitteena on ylittää 100 000 katsojaa. Suomi lähtee MM2020-kisoihin tavoittelemaan historiallista kolmatta perättäistä maailmanmestaruuttaan. Kisojen teema on ”More – Enemmän” ja tavoitteena on järjestää kaikkien aikojen kisat.

MM2020-kisakumppaneiden edustajat yhteiskuvassa. Kuva: Salibandyliitto

Arvopohjainen hanke

MM2020-kisojen arvopohjan avulla halutaan edistää myös vähävaraisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä työntekijöiden liikkumisen lisäämistä. Kisaorganisaatio tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Hope-yhdistyksen kanssa.

”MM-kisakumppanuus tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden olla mukana arvopohjaisessa hankkeessa. Olemme perheyritys, jonka arvojen mukaista on huolehtia työntekijöidensä terveydestä ja hyvinvoinnista luomalla heille liikuntamahdollisuuksia. Maailmanlaajuisena logistiikkayrityksenä kannamme vastuuta myös jokaisesta yhteiskunnasta, jossa toimimme. Hope-yhteistyö on luonnollinen osa DACHSERin me-hengen mukaista toimintaa”, summaa Kalle Siik.

Copyright © 2019 DACHSER SE. All rights reserved.
http://www.dachser.com/fi/fi/DACHSER-is-a-partner-of-the-World-Floorball-Championships-2020_1460.htm